Näin se toimii

 

3. Vaihe: Asiantuntijamme arvioivat kultasi

Kultasi saapuu meille täysin turvattuun ympäristöön. Laboratoriotamme seurataan jatkuvasti valvontakameroilla, tiloissa operoivat turvamiehet ja kaikki työntekijät tarkastetaan heidän saapuessa sekä lähtiessä - samalla tavalla kuin lentokentillä käyttäen metallintunnistimia, tarkastamalla taskut ja laukut sekä tekemällä ruumiintarkastuksia.

Kymmenet asiantuntijat työskentelevät päivittäin analysoiden tuhansia yksittäisiä korunosia ja muita kultaesineitä. Onnistuakseen tässä, he käyttävät uusinta teknologiaa ja menettelytapoja.

 

 

Labor

1. Esineen kokonaispainosta ja sen kultasisällöstä (tai karaattimäärästä) voidaan määrittää tarkalleen kuinka monta grammaa puhdasta kultaa (hienokultaa) esine sisältää.


2. Vain todella harvat esineet on tehty puhtaasti kullasta. Kultakorujen valmistusprosessin aikana on tavallista, että muita metalleja sekoitetaan kullan kanssa. Arvionnin ensimmäisessä vaiheessa määritetään hienokullan osuus esineessä. Onnistuakseen tässä, asiantuntijamme käyttävät muun muassa röntgenfluoresenssi (XRF) analyysiä.

 

3. Seuraavassa vaiheessa kaikki saman hienokultasisällön omaavat esineet punnitaan yhdessä. Tähän asiantuntijamme käyttävät elektroonisia täsmävaakoja, jotka uudelleen kalibroidaan säännöllisesti

 

4. Analyysin yksittäiset tulokset yhdistetään viimeisessä vaiheessa, jotta voidaan määrittää kaikkien esineidesi yhteinen hienokultapitoisuus.

 

Lupaamme, että arviointi vastaa aina korkeimpia standardeja ja suoritetaan huolellisesti.



Tilaa palautuskuori.
Ilmaiseksi ja ilman sitoumuksia!

Ole hyvä ja täytä kaavake