Miksi kullan sijoitus on suosittua?

Vuosisatojen ajan kultaa on käytetty eri maissa kaupankäynnin välineenä sekä rikkauksien talletukseen. Lisäksi, talouskriisin aikaan, sijoittajat ovat nähneet kullan turvallisena tapana säilöä omaisuutta osakekaupan riskien sekä inflaation uhan alla. Kultasijoitusta pidetään suojana inflaatiota vastaan ja kullan ostaminen kannattaa, sillä kulta säilyttää arvonsa ja näin ollen estää ihmisten omaisuuksia katoamasta. Varakkaiden keskuudessa on nähty kullan olevan yksi parhaista tavoista jättää omaisuutta jälkipolville.

Kultakolikot ja kultaharkot

Kultaharkot ja kultakolikot ovat hyviä kullan ostamisen kohteita. Varakkaammille sijoittajille kultaharkot ovat erinomainen kohde kullan sijoitukselle. Harkkojen säilytys ja kuljetus sattaa kuitenkin tulla hyvin kalliiksi ja tuottaa ongelmia. On myös mahdollista ostaa kultaharkko, jota säilytetään turvallisessa paikassa ja sijoittaja saa omistuksesta todistuksen. Niille, jotka haluavat käyttää hieman vähemmän rahaa, kultakolikoihin sijoittaminen on hyvä vaihtoehto. Kultakolikot ovat suosittuja sijoituksen kohteita ja eroavat harkoista, sillä niillä on esteettistä arvoa ja vanhoilla kolikoilla myös historiallista arvoa, mikä taas lisää keräysarvoa sekä kokonaisarvoa.

Me ostamme kultaa

Nyt kun tiedät, että kullan ostaminen kannattaa, kysymys kuuluukin kuinka sinä voit tienata rahaa kullan avulla? Vastaus on yksinkertainen, voit myydä kultaa Posti Kullalle. Posti Kulta tarjoaa nopeimman tavan saada rahaa kullasta ja me ostamme kultaa sen kaikissa muodoissa. Toimintatapamme on vakuutettu ja tarjoamme myös 100% Tyytyväisyys- tai kulta takaisin takuun. Jos et ole tyytyväinen saamaasi maksuun, ota meihin yhteyttä 10 päivän kuluessa maksun päivämäärästä ja saat 7 ylimääräistä päivää aikaa palauttaa maksun meille. Kun saamme maksusi, palautamme korusi. Lisätietoja läydät linkistä Säännöt ja kaupan ehdot.

Tilaa palautuskuori.
Ilmaiseksi ja ilman sitoumuksia!

Ole hyvä ja täytä kaavake